perjantai 13. tammikuuta 2017

Kuusi ja puoli kuukautta

Niin tuo pieni vain kasvaa. Ikää on jo yli puoli vuotta, painoa rapiat kahdeksan kiloa ja pituuttakin sen 65,5 senttimetriä. 

Joulukin tuli "juhlittua". Itse sairastuin ennen joulua influenssaan ja vielä aattonakin oli sellainen olo ettei olisi mihinkään jaksanut lähteä, vaan enpä olisi ruokaakaan jaksanut itse tehdä, joten lähdettiin käymään Muorilassa. Hyvää ruokaa, miehen äiti ja siskot ja lahjoja. Toralle. Oli keinua, bodyja, tossuja. Äiti ja isä sai villasukat, pipon ja lippiksen. No, tärkeämpää meille oli kuitenkin, että Tora nautti ja sai kokea ensimäisen joulunsa. 

Seuraavana päivänä mentiin Mummulaan, eli omien vanhempieni luo, jossa olivat kummatkin siskoni perheineen. Serkut viihdyttivät pikkuista mielellään ja odottavat, että koska lähtee kävelemään, että pääsevät paremmin leikkimään toisen kanssa. Ihanat rakkaat. Tora sai lisää vaatteita ja leluja. Äidin suosikit oli iki ihanat yksisarvistossut, jotka onkin ollut nyt kovassa käytössä. 

Joulusta takaisin arkeen. Tora tosiaan kasvaa huimaa vauhtia ja tänään huomattiin ekan hampaan pilkotus, selvisipähän syy näille muutamalle kiukkupäivälle. Liikkumaan päästään kääntymällä selältä vatsalleen ja toisen kyljen kautta ympäri uudelleen, navankin ympäri pyöritään, riippuen toki onko äiti ollut tyhmä ja laittanut jonkun bodyn jossa mahan kohtaan on painettu joku kuva. Kovat olis kyllä halut lähteä ryömimään ja konttaamaan, mutta ihan ei vielä niitä handlata, äidin ja isän onneksi, ties millainen täystuho tulee meillä kämpässä olemaan, kun se tapahtuu. 
Vierastuskin tuli ja meni tuossa viide kuukauden kohdalla. Vielä hiukan jotkut ihan uudet ihmiset jännittää, mutta se menee nopeaan ohi. Toki ollaan huomattu isimiehen kanssa, et mitä "pahemman" näköinen äijäköriläs, niin sen kivempi kaveri. Käytiin itsenäisyyspäivän aikoihin mp-tallilla ja siellähän vasta kivaa olikin, kun oli ympärillä parrakkaita ja tatuoituja ukkoja. 

Onhan nämä olleet rankkoja kuukausia omalla tavallaan. On yövalvomisia, rokotteiden jälkeisiä kuumeiluja, ilmavaivoja ja nyt viimeisimpänä ne hampaat. En tokikaan valita! Meillä on oikeasti ollut todella helppoa, joihinkin netistä luettuihin "kauhutarinoihin" verrattuna. Ei allergioita, atooppista ihoa, maito on riittänyt ja suuria rintaraivareitakaan ei ole esiintynyt sen kummemmin. Ollaan selvitty ilman refluksia ja ylimääräisiä sairauksia. Äiti on tyytyväinen ja rakkaus isimiestä ja tytärtä kohtaan kasvaa päivittäin. Kuinkahan paljon ihminen edes pystyy rakastamaan?


Nyt tuo rakkauspakkaus möyrii taas lattiaa ympäri ja odottaa aamupuuroaan tarjoiltavaksi. Olin jossain kohtaa sitä mieltä, että meillä aletaan sormiruokailla heti, mutta eihän tuo vielä täytä valmiuksia ja äidillä on vielä hetki aikaa kerätä rohkeutta ja lukea aiheesta lisää.

Mutta nyt lattialta kuuluu vaativa "mäm mämmäm", joten puuroa tekemään ja ruokaa lapselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti