tiistai 30. toukokuuta 2017

Äitinä olon yksinäisyys

Kun istut olohuoneen lattialla itkemässä yksinäisyyttä, lapsi vieressä näkee sinut vain isona tissinä ja tahtoisit vain jonkun jolle puhua. 
J lähti käymään kahvilalla ja hakemaan jotain yleiskonetta äidilleen. Myöhemmin menee vielä autoa huoltamaan (taas).. Joten jälleen ollaan typyn kanssa koko ilta kaksin. Ei saa taaskaan mitään hoidettua tai siivottua, kun lapsi haluaa roikkua koko ajan tissillä. Pitäisi siivota, tehdä ruokaa, tiskata.. Mutta eipä tuota lasta huudattaakaan viitsisi kerrostalossa. 

Onhan noita äitikavereita muutama joita nähdään kerran parissa viikossa, mutta kas, ne oikeat ystävät ovat hävinneet 11 kuukautta sitten. Silloin kun Tora syntyi. Kyllähän pari saattaa silloin tällöin vielä kysyä kuulumisia, mutta that's it. Tällaisina päivinä tekisi vain mieli soittaa jollekkin, melkein kenelle tahansa, että tulee kahville. Tai olisi edes töitä, että olisi hetki "omaa rauhaa" ja muuta tekemistä kuin maitobaarina olo. Saisipa edes hetken olla jotain muutakin kuin vain äiti ja tissit. Keskustella jonkun aikuisen kanssa. 

Toki on ihanaa olla Toran kanssa kotona, enkä vaihtaisi äitiyttä enää joka viikonloppuisiin ryyppyreissuihin ja krapulaisiin aamuihin tai koko yön kestävään päättömään ajeluun, mutta välillä sitä vain kaipaa ihan selvinpäin olevaa aikuista seuraa. Noh, nämä nyt on vain näitä harvoja pahanolon ajatuksia oksennettuna näppäimistölle. Oikeasti olen onnellinen ja kiitollinen, että mulla on mies ja kaunis ja terve tytär.

Tora muuten oli 10kk neuvolassa (kuukausi sitten) 70cm ja 8970g. 1v synttärit lähestyy kovaa vauhtia ja typy oppii joka päivä jotain uutta. Vielä vähän aikaa kestää tämä vauva-arki ja sitten astuukin esiin jo taapero. Mihin tämä aika on mennyt? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti